Uinuva Elefantti

Tässä taannoin Henna Kääriäinen ja Janne Roiha olivat esittelemässä Hubia kansainväliselle yleisölle Keski-Suomen Liiton kutsumana.

Ennen tilaisuutta mietimme haluammeko kertoa konseptista vai jättää kuulijoille muistijäljen. Päädyimme jälkimmäiseen, joten Henna ja Janne kertoivat Peter Tattersallilta kuulemamme norsutarinan. Se kuvailee Hubin tämänhetkisen olemuksen tarinan muotoon: Hub Jkl on kuin pimeässä luolassa uinuva elefantti, josta luolaan sadetta pitämään eksyneet apinat yrittävät saada tolkkua käsikopelolla. Apinat muodostivat elefantista täysin erilaisia käsityksiä riippuen siitä, mitä osaa sattuivat tunnustelemaan.

Tällä pohjustimme keskiviikon Hub-tapaamisessa projektin eteenpäin viemisestä, ja esille nousi tarve tuoda yhteisön jäsenten käsityksiä ja ennakko-odotuksia hubista päivänvaloon ihan konkreettisessa muodossa. Niitä yhdistelemällä paljastuu oman yhteisen, yhteisöllisen Hubimme muoto!

Ajatusten, ideoiden, käsitysten ja mielikuvien havainnollistamiseksi pyydämmekin joka ikistä Hub-virrassa mukana ajelehtivaa,
toiminta-ajatuksesta kiinnostunutta ja asiaa kannattavaa osallistumaan seuraavaan harjoitukseen:


Ilmennä Hub Jyväskylää itsellesi luontevimmalla tavalla!

Esityksen muoto on vapaavalintainen: niin visuaaliset, kirjalliset kuin sanalliset tuotokset palvelevat tarkoitusta yhtä pätevästi. Oli kyseessä sitten esite, verkkosivu, palvelumalli tai askarteluprojekti, tärkeintä on, että luomuksesi heijastelee niitä ajatuksia ja
odotuksia, jota sinulla itselläsi on hubista sekä tilana että yhteisönä. Voit keskittyä yksityiskohtiin tai suuriin kokonaisuuksiin
– juuri niihin Hubin aspekteihin ja arvoihin, jotka sinulle itsellesi ovat tärkeitä.

Kuvittele, kuvita, selitä, tuotteista, ohjelmoi, ennakoi, havainnollista, kerro tarina!


Elefantin osaset kootaan yhteen 22.9., jolloin kokoonnumme tutustumaan toistemme Hub Jkl-unelmiin. Voit toki osallistua
Hub Jkl:n ilmentämiseen vaikka et paikalle pääsisikään, kunhan toimitat tuotoksesi paikalle. Voitaisiin nähdä klo 16 Monkey Officella ja saunoa sen jälkeen. Pidetään tuosta päivästä kiinni, mutta onko muita paikka ja aika ehdotuksia?

Jyväskylän Hubin syvimmästä olemuksesta ja kaikesta muustakin Hubiin liittyvästä voi nyt keskustella helposti myös verkossa kirjautumalla HUB JKL:n Yammer-yhteisöön. Esa Toivanen onkin jo laittanut kutsuja liikkeelle, mutta voit myös pyytää tunnuksia sähköpostilla osoitteesta hubjkl@gmail.com.

Toivon mukaan yhteinen, yhtenäinen Hubimme näkee ensi kertaa päivänvalon jo lokakuussa väliaikaisessa Pop Up Hubissa! Sekä osallistumme Keksintöjen Viikolle Viitasaarelle.

Kiitos Lauralle blogitekstistä!

Trackbacks / Pingbacks

  1. Hub saunailta 22.9. « HUB JKL - 21/09/2010

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: