Alkuviikon pörinää Hubilla

Eilisaamu aloitettiin radio Jyväskylässä hubbaillen, ja kiva päivä jatkui iltapäivätyöpajalla, joka kutsui koolle viitisentoista toimijaa puhumaan verkostojen merkityksestä luovalla alalla.

Kuuntelin keskustelua sivukorvalla, koska samaan aikaan Hubilla kävi vieraita mm. Turun Humakista, ja heidänkin kanssaan juttua riitti, esimerkiksi Mielenmallipelistä. Luovassa työpajassa päätettiin rajata keskustelu paikalla olevia ihmisiä kiinnostaviin aiheisiin, kuten: omien ajatusten ja konseptien kuvaaminen yrityksen nettisivuilla, omien töiden hinnoittelu ja myynti, jakeluverkoston – ja suosittelijaverkoston luominen, asiakkaalle näkyminen ja ostamisen helpoksi tekeminen.

Eilinen Hub Host Teresa päätti tehdä työpajasta kunnon koonnin, ja se ilmestyy tänne blogiin tällä viikolla, joten luen siitä sitten lisää.🙂

Tänään lounasaikaan klo 11-12 kuvassa on smoothien valmistusta ja nauttimista Shasa smothilan Pessi Peuran kanssa. Moni hubilainen aikoo käyttää tämän tilaisuuden hyväkseen lounasaikaan, käy sinäkin!

Tässä Pop Up –aikana on vahvistunut ajatus siitä, että Hubin kaltainen toimitila / tapahtumapaikka Jyväskylään mahtuu. Toimitilaa ja oikean Hubin avautumispäivää on käynyt kyselemässä tusina ihmisiä, jotka ovat kuulleet jutusta Helsingin ja Tampereen jo toimivilta Hubeilta. Myös viikkojen työpajat ovat innostaneet muutamia uusia hubilaisia.

Potentiaalinen käyttäjäporukka oman tilan avaamiselle on käsillä. Mistähän se Hubille sopiva avoin ja luova tila löytyy?

Terkuin,

Henna

p.s. Torstaina klo 15-16.30 improvisoidaan improtyöpajassa, jonka vetää Ilkka Vanhapelto Perun Perunoista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: