Lähtökohtia Kankaan alueen suunnitteluun

Laura Browne kirjoitti pari päivää sitten HUB Jyväskylän ensimmäisestä projektista ”Kaupungin Kangas” osallistuvan kaupunkisuunnittelun ideoidenkeruuprojektista. Projekti julkistetaan virallisesti huomenna 17.2. tehdasmiljöössä pidettävän lehdistötilaisuuden yhteydessä. Tässä esimakuna tulevasta Jyväskylän Kaupunkirakennepalveluiden Anne Sandelin kertoo alueen suunnittelun lähtöjohdista slidecast -esityksellä.

Alueen suunnittelu on aivan alkuvaiheissa ja nyt haetaan uudella tavalla kansalaisten näkemyksiä vahvasti etukenossa. Toki asukkaita on Jyväskylässä kuultu ennenkin, johan sitä lakikin edellyttää, mutta useinmiten asukkaiden osallistumismahdollisuudet avataan vasta projektien jo edettyä pidemmälle.

Tavoitteena on kerätä mahdollisimman laaja-alaisesti yksittäisiltä kansalaisilta, olemassa olevilta yhteisöiltä ja vain tätä tarkoitusta varten kokoontuneilta ryhmiltä.

Lehdistötilaisuus, jossa projekti julkistetaan pidetään torstaina 17.2. klo 12-13, mikäli verkkoyhteys sen sallii pyrimme välittämään tilaisuudesta tosiaikaista videokuvaa Bambuser-kanavalla.

About apoikola

Avoimien toimintatapojen kokeilija ja edistäjä (avoin data, my data, avoin osallistuminen, avoin tiede). Tutkija Helsinki Institute of Information Technology HIIT:ssä, puheenjohtaja Open Knowledge Finlandissa, kouluttaja Otavan Opistossa ja konsultti HILA Open Oy:ssa.

3 responses to “Lähtökohtia Kankaan alueen suunnitteluun”

  1. LasseS. says :

    Ja projektin verkkosivut ovat myös jo auenneet!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: