Arkisto | Dialogue RSS for this section

Onnistamo 2011 Yhteiskunnallinen yrittäjyys

Olin 11. – 12.2. vallan mainoissa yhteiskunnallisen yrittäjyyden konferenssissa & antikonferenssissa, Onnistamo 2011. Tähän kohtaamiseen oli tullut yhteiskunnallisia yrittäjiä & siitä kiinnostuneita ympäri Suomea. Meiniki oli hyvinkin kansainvälistä, sillä ihmisiä oli paikalla 10 eri maasta. Yhteensä noin 80 ihmistä. Tapahtuman järjesti Hub Helsinki & Syy ry.

Hyvä vastaan paha yritys

Konferenssin alussa oli paneeli, jossa aiheesta keskusteli eri puolueiden poliitikkoja. Tästä keskustelusta päällimmäisenä jäi mieleen asetelma hyvä yritys vastaan paha yritys. Yhteiskunnallisia yrityksiä on ollut Suomessa kauan ja niitä on satoja. Tämä maailman tilanne (ilmastonmuutos, työttömyys, syrjäytyminen, köyhyys, toisaalta yltäkylläisyys, tavaran paljous, ylijäämä materiaalit & tuotteet jne.) on herättänyt myös uusia ihmisiä toimimaan ja monet haluavat vaikuttaa tavalla tai toisella. Toisille vaikuttamisen keinot ovat kansalaisjärjestöjen toimintaan osallistuminen ja vapaaehtoistyö. Toisille syntyy ajatus yrittäjyydestä, jonka kautta halutaan vaikuttaa lähiympäristön tai vaikka kehitysmaan ongelmakohtiin. Niinpä minusta on turhaa takertua miettimään onko yritys hyvä vai paha. Yrittäjyyttä tarvitaan joka lähtöön ja jos joku saa yrittäjyyden kipinän halusta vaikuttaa, se ei voi olla väärin. Sehän on selvää, että keskustelua tarvitaan paljon. TEM on jättänyt eilen työryhmän esityksen yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä.

Mitä yhteiskunnallinen yrittäjyys sitten tuo lisää sillä yrityksillä on yhteiskuntavastuu?

Anne Raudaskoski Hub Helsingistä porrasti yrityksien yhteiskuntavastuun (taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen) seuraavasti: (nuo selitykset on mun omia muistiinpanoja, ei ole suoraan Annen suusta)

– Transformaatio, jossa yhteiskuntavastuu näkyy voimakkaasti läpi linjan yrityksen toiminnassa, arvoissa, osakassopimuksissa, säännöissä, tuotteissa, palveluissa jne. Yhteiskuntavastuu on ajattelutapa ja lähtökohta kaikkeen toimintaan ja ilman sitä yritystä ei olisi olemassa.

– Strateginen, jossa yhteiskuntavastuu on otettu huomioon syvällisemmin. Yrityksellä voi olla esim. yhteiskunnallinen palvelutuote.

– Projektit, jossa yritys tekee itse kampanjoita tai on mukana valmiissa yhteiskunnallisessa kampanjassa tai projektissa. Yhteiskuntavastuu ei muuten näy yritysken toiminnassa.

– Markkinointi ja PR, jossa tarkoitus on saada positiivista julkistuutta sillä, että on tukenut jotain kampanjaa.

– Business as usual, jossa yhteiskuntavastuu toteutuu yrityksen normaalin toiminnan kautta (yritys maksaa veroja, työllistää, noudattaa lakia). Yrittäjä tekee oman osansa hoitamalla yrityksensä hyvin.

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden menestyksen ainut mittari on sen vaikutukset sidosryhmiin, yhteiskuntaan.

Yhteiskunnallinen yritys heiluu kolmannen sektorin ja yrityskentän välimaastossa. Anni Sinnemäki kiteytti paneelissa yhteiskunnallisen yrittäjyyden olevan yritykselle valittu identiteetti, se ei ole automaatio. Itse näkisin, että yhteiskunnallinen yrittäjyys avaa uusia näkökulmia ja sitä kautta luo mahdollisuuksia.

Yhteiskunnallisen yrityksen syntyminen

No, sehän on ihan tavallinen yritys, joka tarvitsee kaikki perusjutut mitä yleensäkin yrityksen perustaminen. Mutta mitä vielä?

– Mihin haluamme vaikuttaa? Mitä haluamme ratkaista? Miksi olemme olemassa?

– Mikä on menestyksemme mittari?

– Tavoitelluista vaikutuksista syntyy toimintalogiikka. Mitä pitää tehdä?

– Mihin voitto käytetään?

– Osallistuvaa & verkostomaista toimintaa.

– Reiluus, avoimuus, läpinäkyvyys.

– Arvot, jotka näkyvät arjessa.

– Kaiken kirjaaminen osakassopimuksiin, sääntöihin ym.

Lue myös Onnistamo 2011 -tapahtuman osallistujien Freelancetoimittaja Suvi Huttusen, Hub Tampereelta Jukka Siltasen ajatuksia yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä.

Mitä sinä olet mieltä? Miten sinusta Hub Jyväskylä voisi tukea yhteiskunnallisen yrittäjyyden syntymistä Keski-Suomessa?

Aurinkoista lauantaina!

Johanna Hytönen, hubilainen

Alkuviikon pörinää Hubilla

Eilisaamu aloitettiin radio Jyväskylässä hubbaillen, ja kiva päivä jatkui iltapäivätyöpajalla, joka kutsui koolle viitisentoista toimijaa puhumaan verkostojen merkityksestä luovalla alalla.

Kuuntelin keskustelua sivukorvalla, koska samaan aikaan Hubilla kävi vieraita mm. Turun Humakista, ja heidänkin kanssaan juttua riitti, esimerkiksi Mielenmallipelistä. Luovassa työpajassa päätettiin rajata keskustelu paikalla olevia ihmisiä kiinnostaviin aiheisiin, kuten: omien ajatusten ja konseptien kuvaaminen yrityksen nettisivuilla, omien töiden hinnoittelu ja myynti, jakeluverkoston – ja suosittelijaverkoston luominen, asiakkaalle näkyminen ja ostamisen helpoksi tekeminen.

Eilinen Hub Host Teresa päätti tehdä työpajasta kunnon koonnin, ja se ilmestyy tänne blogiin tällä viikolla, joten luen siitä sitten lisää. 🙂

Tänään lounasaikaan klo 11-12 kuvassa on smoothien valmistusta ja nauttimista Shasa smothilan Pessi Peuran kanssa. Moni hubilainen aikoo käyttää tämän tilaisuuden hyväkseen lounasaikaan, käy sinäkin!

Tässä Pop Up –aikana on vahvistunut ajatus siitä, että Hubin kaltainen toimitila / tapahtumapaikka Jyväskylään mahtuu. Toimitilaa ja oikean Hubin avautumispäivää on käynyt kyselemässä tusina ihmisiä, jotka ovat kuulleet jutusta Helsingin ja Tampereen jo toimivilta Hubeilta. Myös viikkojen työpajat ovat innostaneet muutamia uusia hubilaisia.

Potentiaalinen käyttäjäporukka oman tilan avaamiselle on käsillä. Mistähän se Hubille sopiva avoin ja luova tila löytyy?

Terkuin,

Henna

p.s. Torstaina klo 15-16.30 improvisoidaan improtyöpajassa, jonka vetää Ilkka Vanhapelto Perun Perunoista.

Pop Up Week Ohjelma

Hubin POP UP-viikot lähenevät kovaa vauhtia. Enää puolitoista viikkoa aikaa pörinään! Päivien ohjelman näet tarkemmin blogin yläreunassa olevasta valikosta. Ohjelma päivittyy vielä ensi viikon ajan, joten kannattaa käydä kurkkimassa.

MAANANTAINA 22. 11 Pop-Up starttaa avoimella HUB CORNERILLA klo 10.00
jota seuraa MEDIAVERSTAS klo 14.00, joten viimeistään silloin mukaan tutkimaan sosiaalista mediaa Hidden Treasuren Johanna Janhosen ja Mediataivaan poikien,Tatu Könösen ja Janne Pirkolan kera.

Haaste maanantaille: Ota mukaan ekaan päivään ajatuksissasi sana, joka juuri tällä hetkellä vie sinua voimakkaasti eteenpäin ja innostaa. Maanantaina ikuistamme jokaisen hubilaisen kuvan Pop-Up Hubin galleriaan. Ideana on tehdä verkosto näkyväksi ja helpottaa uusien tuttavuuksien syntyä hauskalla tavalla. Mitä funkympi kuva, sitä hauskempi yhteinen seinä!

TIISTAINA 23.11 klo 10.00 räjähtää käyntiin VAIKUTTAMISVERSTAS
Näkökulmina vaikuttamisen keinot nettiajalla sekä WE CITY – Me vaikuttajina kaupungissamme. Mukana alustamassa Antti Poikola (Hila Open Oy/www.mahdollista.fi) ja Katriina Lahtinen (Agora X, Jyväskylän Yliopisto).

Liitteenä koko ohjelma, eli jo varmistuneet happeningit POP UPissa. Ohjelma päivittyy kuitenkin koko ajan blogissamme hubjkl.wordpress.com, josta löydät myös tarkemmat kuvaukset työpajojen sisällöistä.

Haluamme, että juuri SINÄ liikutat ohjelmaa. Mihin haluaisit päästä esimerkiksi vaikuttamaan tiistain verstaassa? Ehdota vielä sisältöä esimerkiksi ko. päivälle.

Osin rakenteilla ovat seuraavat aiheet, joihin ehdit myös vaikuttaa. Mitä heittäisit mukaan näihin, tai mitä aiheita puuttuu ohjelmaviikoista mielestäsi tyystiin?

–         Impropainotteinen työstöpaja

–         Miten luovuus muutetaan bisnekseksi?

–         Foorumit/työpajat aiheilla “Inspiraatiot ja unelmat”

Involvaa ittes messiin!

Terveisin
Teresa Tukiainen
HUB JKL
Pop up-koordinaattori
hubjkl@gmail.com
044-5337997

Uusia tuulia…

Lomalta paluu tuo muutoksia Hub Jyväskylän ydinryhmään, sillä itse siirryn kohti muita haasteita. Keväällä saimme projektia paljon eteenpäin ja toivonkin, että uusi toiminnajohtaja löytyy pian. Olkaa kaikki kiinnostuneet yhteydessä Johannaan ja kumppaneihin.

Olen kuitenkin hengessä mukana ja toivotan tsemppiä projektia jatkaville!

Mukavaa loppukesää!

Henna R.

Tuunataan oma Hub!

Miltä Hub tuntuu? Miltä se näyttää? Mitä siellä tehdään?

Tähän mennessä potentiaalisin tila Jyväskylän Hubille on Kivääritehtaalla (Kivääritehtaankatu 8, F-rappu). Tässä ensimakua sieltä kuvien muodossa. Tavataan siellä 30.6. klo 14 (pitäisikö olla myöhempään klo 16 / 17?) ja katsotaan onko se meidän mieleemme, tuntuuko se oikealle. Pistetään luovuus peliin ja suunnittellaan sisustus, väri, ekat tapahtumat jne.

Ilmoittaudu mukaan Henna-hostille: hubjkl@gmail.com tai 040 716 3971

Kaikki ovat tervetulleita!

_______________________________________________________

At this point, the best place for Hub Jyväskylä, is in Kivääritehdas. The space looks quite similar than Hub Tampere before they opened Hub nest. Open space and lot’s of opportunities.

So you are all welcome to give your thoughts about the place, decoration, colors, first events etc. 30 June at 2 pm (or is this time bad for you? It could be also like 4 pm or 5 pm).

If you are coming, let host Henna know about it. You can send an email or call to her. Henna: hubjkl@gmail.com tai 040 716 3971

Hubilaiset kokeilivat Liidirinkiä

Hubista kiinnostuneita ihmisiä kokoontui 24.3. Kirsi Neuvosen Pajagalleriaan. Monikaan meistä ei ollut käynyt paikassa aiemmin ja Kirsi kertoi meille tarinoita paikan historiasta sen käänteistä ja myös taiteilijan kohtaamista ennakkoluuloista. Tutustuimme taidegraafikon työskentelytapohin ja työn etenemiseen valmiiksi tuotteeksi asti.

Tunnelma oli intensiivisen kiinnostunut, kaikki olivat kumartuneina eteenpäin ja halukkaita kuulemaan toisten töistä, projekteista ja siitä miksi Hub kiinnostaa. Tässä muutamia esille nostettuja asioita:

Henna Rauhala, Hub JKL: Tulin paluu muuttajana kuun vaihteessa Rovaniemeltä, olin siellä Kultajousen myymäläpäällikkönä. Olen valmistunut Tiimiakatemialta vuonna 2008. Nyt teen Hubia ja tiloja ollaan etsitty viimeisen kuukauden aikana.

Lauri Huusko, Late Design: Olen Kajaanista kotoisin ja nyt olen Tiimiakatemialla. Olen graafinen suunnittelija tehnyt niitä hommia jo kuusi vuotta. Uskon Hubin juttuihin ja olen kiinnostunut dialogista, tekemisestä, verkostoitumisesta ja haluan oppia ja saada uusia kokemuksia. Olen lähdössä Zestmarkin Zestcamp-reissuun New Yorkiin, joka on uusi ja innostava kokemus.

Johanna Hytönen, Monkey Business:  Olen alkanut tekemään uutta projektia, Apps4Democracy -kilpailua, joka on hyvin Hub henkinen. Kilpailun perusidea on, että julkishallinto tuottaa paljon dataa, joista voisi muuntaa yhteiskuntaa hyödyttäviä netti- ja mobiilipalveluita. Kilpailussa on kaksi kategoriaa: ideat ja valmiit tuotteet. Viime vuoden voittajia olivat idea kategoriassa Tax Tree , Eduskunnan vahtikoira ja Simupedia sekä tuote kategoriassa Noman est omen, Legiskooppi ja Hilmappi.

Jane Porter, Global Venture Lab & Net Impact: 16.4.2010 järjestetään Turbiinitalossa (Piippukatu 3) Unconference, jossa aiheena on sustainability, business, change, open space, open agenda. Jane kannusti kaikkia tulemaan ja järjestämään tapahtumassa oman ”työpajan” kiinnostavista aiheista. Työpajaa voi pitää myös suomeksi. Jane lähtee parin kuukauden päästä takaisin kotiin Kanadaan. Hänen työtään jatkavan henkilön voi tavata Unconferencessa.

Soile Ollikainen, ArtHub -projektin koordinaattori, Live Herring: ArtHub on osaamisyhteisö luoville aloille. Olen kiinnostunut siitä miten voidaan tehdä yhteistyötä Hubin kanssa.

Kirsi Neuvonen, Copperfield Oy: Olen verkostoitunut vähän joka puolelle ja tein ArtHub-tarjousta Monkey porukan kanssa. Näen, että Hubissa voisi olla paljon erialojen pieniä Hubeja, joita yhdistää isompi Hub. Olen kiinnostunut ihmisten yhdistelemisestä ja tasapainon löytämisestä bisneksen ja taiteen, luovien alojen välille.

Leila Hännikäinen, Viestinnästä Voimaa, Leima: Omaa alaani on mediadesign ja viestintä. Olen tehnyt 2,5 kk Jyväsriihelle Viestinnästä voimaa EU-projektia. Projektin tarkoitus on löytää tapoja ja paikkoja, joissa pienet yrittäjät eripuolilla Keski-Suomen aluetta voivat verkostoitua ja jakaa tietoa. Yrittäjät tekevät paljon yksin. Etsin mitä kaikkea on menossa tällä alueella.

Riikka Polso: Opiskelen Sibelius Akatemiassa ja teen gradua aiheesta mitä yhteiskunnallinen yrittäjyys voisi antaa kulttuuriyrittäjille. Ensin etsin yhteiskunnallisia yrityksiä, jotka ovat muuttuneet yhdistyksestä yritykseksi, mutta sellaisia ei ole löytynyt. Vinkkejä aiheesta voi lähettää minulle osoitteeseen riikka.polso@gmail.com.

Joona Nuutinen, Netura & Unzyme: Vedän tänään Liidiringin meille, jonka olen kehitellyt yhdessä ystäväni Jussi Junikan kanssa. Mulla on Unzyme bändi, joka soittaa lauantaina 27.3. Äkkigalleriassa, Tapionkatu 4, klo 16.00. Tulkaa kuuntelemaan!

Joona lupasi Liidiringin olevan yksinkertainen ja hauska keino löytää muiden yrittäjien verkostoista uusia asiakkaita tai yhteistyökumppaneita. Ja tämä piti kyllä paikkansa. Kierroksen jälkeen kaikki olivat hymyssä suin ja lukivat keskittyneesti omista lapuistaan muiden liidejä, kommentteja, ideoita, vinkkejä ja asioita miten kukakin voisi auttaa toista. Juttua olisi riittänyt tästä paljonkin, mutta ajan jo loppuessa sovimme että jokainen voi pohtia ja lueskella liidejään ja olla jälkeen päin yhteydessä liidin antajiin. Toimiva ja hyvä työkalu!

Sovimme myös, että seuraava Hub tapaaminen on 28.4. klo 17 -> Katsotaan vielä millä aiheella ollaan menossa, mutta pari ehdotusta tuli jo: sosiaaliset mediat sekä Kirsi lupautui pitämään työpajan kehittämästään elämän eri osa-alueiden hallintatyökalusta.

Kevään aikana on tarkoitus järjestää klinikoita ja verstaita.  Klinikat ovat asiantuntijapohjaisia lähestymistavaltaan täsmä aiheeseen kuten verotus. Verstaat ovat toimijalähtöisiä työpajoja, jossa voidaan esimerkiksi tuunata osallistujien tuotteita ja palveluita, pohtia viestintää, markkinointia jne. Aiheideoita otetaan mielellään vastaan! Esimerkiksi Lontoossa 70-80 % aiheista ja vieraspuhujista tulevat hubilaisten aloitteista. Ohjelmasta luodaan siis juuri sellainen, mikä kiinnostaa tai koetaan hyödylliseksi.

Tässä muutamia päivä kalenteriin merkattavaksi:

27.3. Earth Hour

27. – 28.3. Elämys viikonloppu, Paviljonki / JKL

7.4. klo 14 – 16 Myynnin A-klinikka. Facebook: Myynnin A-klinikka

9.4. Aivomyrsky, Ideapark / Tampere

10. – 11.4. Jyväskylän kädentaitomessut, Paviljonki / JKL

16.4. Unconference, Turbiinitalo / JKL

21.4. Tulimyrsky, Rantasipi Laajavuori / JKL

28.4. Hubilaisten iltamat, lisää tietoa myöhemmin

28.5. Hub Finland Barcamp, Finlayson / Tampere, lisää tietoa myöhemmin

BarCamp keväällä 2010 Jyväskylässä

BarCamp? Anticonferenssi? Rajaton ja rimaton?

KYLLÄ! Tulevana keväänä tulemme järjestämään jonkun aurinkoisen lauantain oppimisen rajattomalle riemulle ja uuden aallon tulokkaalle – BAR CAMPILLE! Tässä Hub JKL:n, Net Impactin (ja haluatko mukaan järjestämään eli teidän!)  liekittämässä iloittelussa jokainen on pääpuhuja, vastuuvalmentaja ja tähti. Ole valmis ottamaan lava haltuun tunnin ajaksi juurikin sinua kiehtovan ja innostavan aiheen parissa. Älä jää pinnalle vaan vie aihe niin syvälle ja kapeasti kuin uskallat. Tieto ei kulu – se kasvaa. Jakaminen on ilomme.

Mikä sinun ajattelua haastaa juuri nyt? Milloin olisi hyvä päivä BarCampille? Kuka sponsoroisi BarCamp JKL T-paidat? Tarvitsemmeko teemaa?

Täältä lisää tulta: http://barcamp.org/
Ja täältä löytyy ”säännöt” http://barcamp.org/TheRulesOfBarCamp

Notes from Meeting at Protomo

Hei friends of the Hub in Jyväskylä and beyond.

Dialogue at Protomo

Here are some notes below and pictures from our latest Hub Dialogue that was held in Protomo last Wednesday the 16th of September. For the PDF click here.

Story by Ville.